Totuus vai Tehtävä, ja miksi yrittäjän peliä pyörittää raha.

Tatjana 2.2.2026

Totuus vai Tehtävä, ja miksi yrittäjän peliä pyörittää raha

Siinä ollaan jännän edessä, kun vuoro osuu omalle kohdalle. Ja mitä vikkelämpi porukka on ympärillä, sitä haastavammaksi valinta muuttuu. Ei välillä oikein jaksa valita kumpaakaan, koska kumpikin voi osua kipeään paikkaan. Mutta siinä kaikki ovat samassa tilanteessa, ja juuri siksi kaikilla on hauskaa.

Me yrittäjinä pelaamme lähes joka päivä samaa peliä. Sillä erolla, että ringissä ei enää ole se oma hassutteleva kaveriporukka, vaan ihan eri osallistujat.

  • Lait.
  • Verottaja.
  • Muut viranomaiset.
  • Asiakkaat.
  • Oma perhe.

Katsotaan yhdessä, mistä tässä yrittäjän pelissä on kyse.

Peli alkaa siitä, kun päätät ryhtyä yrittäjäksi. Saat idean. (Paitsi jos idea on lainvastainen, niin parempi aloittaa joku toinen peli. Mutta ei mennä nyt siihen.)

Kun bisnes on alkuvaiheessa, tehtäviä tulee sekä muilta että itseltäsi. Kun taas totuutta esimerkiksi oman bisnesidean toimivuudesta ei ole saatavilla. Suurin osa yllä mainituistakaan ei pysty sinulle varmuudella kertomaan, onnistutko vai et. Myykö idea vai onko se täysi floppi.

Ensimmäisenä ja varmimmin sen kertoo asiakas. Se, joka ostaa idean ja maksaa sinulle joko tehtävien suorittamisesta tai siitä totuudesta, jonka kerrot auttaaksesi heitä heidän omissa peleissään.

Asiakkaat ovat siis tämän pelin maksava osapuoli. He tuovat siihen muualta saatuja pelimerkkejä.

Kaikkien muiden osallistujien kanssa pelaat käänteistä peliä.

Nämä muut antavat sinulle tehtäviä sekä kertovat totuuksia bisneksestäsi ja sen säännöistä, ja ottavat sinulta niitä pelimerkkejä. Eli rahaa.

raha on mukana heti alusta asti. Ja usein ensimmäisiä ottajia on pelissä mukana jo kauan ennen kuin ensimmäiset antajat ovat kunnolla mukana.

Siksi nimenomaan raha pitää pelin käynnissä. Asiakkaiden määrä tai laatu taas päättää sen laajuuden.

Kun pelimerkit ovat pelissä ja niitä on riittävästi, kaikki rullaa kuin voideltu. Mutta mitä enemmän rahaa tulee asiakkailta, sitä helpommin syntyy toiselle puolelle lisää ottajia tehtävineen ja uusine totuuksineen.

Ja hetkessä raha voikin olla mennyttä.

Jos näin tapahtuu sinun huomaamatta, se tarkoittaa, että raha kulkee pelissä holtittomasti. Sen kulkua ei ehditä tai osata seurata. Silloin totuus lyö päin naamaa, mutta tehtävien määrä ei lopu siihen. Ja se sattuu eniten.

Kuinka usein yrittäjänä keskityt liikaa väärän puolen, eli ottajien, tehtävien suorittamiseen ja vain heidän totuuksien kuuntelemiseen? Siinä tapahtuu vääristymä tosi nopeasti.

Raha ei koskaan anna tehtäviä eikä pyydä niitä. Raha on neutraali ja se kertoo vain totuuden. Jos sinä pelaajana uskallat sen nähdä ja kuulla.

Peliä ei ole ilman kaikkien osapuolten tehtäviä ja totuuksia, koska pelin henki on niissä molemmissa. Mutta vielä vähemmän peliä on ilman rahaa.

Onneksi rahan pysyminen pelissä voidaan varmistaa paremmalla seurannalla ja suunnittelulla. Silloin rahan liikkeet ovat ikään kuin omana kokonaisuutena kaikkien tunteiden ja yllätysten ulkopuolella realiteettien maailmassa. Silloin peli jatkaa omaa kulkuaan ja rahaa vain seurataan ja ohjataan oikeaan suuntaan. Tai joskus annetaan olla paikoillaan.

Jos tämä teksti osui ja haluat kuulla, miten Kassavirran Mestarit -ohjelmassa rakennetaan rahan seuranta niin, että sinä pääset jäähypenkiltä erotuomarin rooliin, lähetä minulle viesti sivuston yhteydenottolomakkeella otsikolla KVM, niin lähetän sinulle lisätiedot ja kerron, mitä ensimmäisessä ryhmässä oikeasti tehdään.

Peliterveisin, Tanja Tatsu

yhteystietoihin